17.9.2010

Agility ja haku on nyt in!

...ja kaikki muu out! Nyt työssäkäyvänä äiti-ihmisenä on pakko tehdä valintoja, kaikkea mahdollista ja mahdotonta ei vaan enää ehdi treenata. Eli tällä hetkellä Keke tekee pelkästään agilityä ja miettii, josko joskus kävi toko-kisoissa jossain tutussa paikassa. Järkättäisiinpä Haunisissa joskus toko-kisoja, niin olisi kunnon kotikenttäetu. Agility menee aina välillä paremmin ja eilen Mikael sanoi meille kerran "tosi hyvä". Eli jes. Kepit on nyt työn alla ja ne menee joka kerta paremmin, muttae ihän se niitä edelleenkään osaa. Kontaktiesteillä meillä on ihan selkeä ylösmeno-ongelma, joka koskee kaikkia kontaktiesteitä. Keke oikein hyppää, kun se juoksee ylös. Sille pitäis jotain tehdä sitten seuraavaksi. Mutta mä yritän vaan jollain ihmeen tavalla saada oman liikkumisen sen verran järkeväksi, että osaisin edetä aina oikeeseen suuntaan, ettei tulis kiire mun kiemuroiden takia. Koska aina kun liikun järkevästi, ehdin ihan hyvin kaikkiin tilanteisiin.

Tauno hakuilee ja meinaa osallistua ekoihin hakukisoihinsa 26.9., eli reilun viikon päästä. Se ei ole tehnyt yhtään treeniä ilman palkkaa, eikä oikein tyhjiäkään, joten aivan mahdotonta tietää miten se mahtaa radalla työskennellä. Niin tyypillistä mulle mennä taas kokeeseen kokeilemaan miten koira toimii. Voishan sitä kokeilla treeneissäkin, mutta kun on niin kiva palkata :) Ilmaisu on ihan ok, ainoa vaan että on tassuillaan raapassut maalimiestä kaksi kertaa pidemmissä ilmaisuissa. Eli juokse läski piilolle niin lujaa kuin tuomari antaa luvan, ettei Tauno kiihdy ehdi turhautumaan!

Eipä tässä muuta, aion alkaa taas päivittämään tätä blogia, joten nyt kantsii käydä useammin meidän kuulumisia täältä käydä lukemassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti