10.2.2010

AGILITYÄ

Oltiin koko päivä hallilla eilen, aloitettiin kympiltä ja lopetettiin kolmen aikaan... Hauskaa =D Viljo oli tosi reipas pikkumies koko päivän, aamulla oltiin ensin vauvauinnissa ja sieltä sitten suoraan hallille. Suurimman osan ajasta hän nukkui, mutta oli sitten pari tuntia hereilläkin 11-13. Silloin piti kovasti katsoa koiria ja touhuta ihan miljoonaa asiaa. Onneks Viljo ei kävele vielä... Lopulta hän nukahti sitten mun syliin ja pääsi siitä sitten takaisin vaunuihin. Vielä Viljon kanssa on niin helppoa =)

Jaa niin, siitä treenistä piti kirjoittaa. Meni yleisesti ottaen paljon paremmin kuin perjantaina. Unohdin mennä Taunon kanssa puomia, höh. Kun sitä pitäis ottaa nyt joka kerta. Olis siinä jossain välissä varmaan ehtinyt, siitä ei ollut treenaamattomuus kiinni ;) Tauno meni ihan ok ja teki todella vaikeita keppien sisäänmenoja. Mulla oli taas niitä mun omia vaikeuksia. Suurin yksittäinen virhe, jota teen jatkuvasti, on käsillä huiskiminen. Ohjaus ei todellakaan ole koko aikaa päällä. Varsinkin silloin, kun pitää lähteä liikkumaan pois koiran alta, eli olen jo ohjannut koiran haluamalleni esteelle, en muista pitää ohjausta päällä. Mulla on kaksi vaihtoehtoa; joko vien koiran niin loppuun asti esteellä, etten yhtään kerro mihin seuraavaksi mennään tai sitten huiskasen sen esteelle ja lähden kovalla kiireellä seuraavaa estettä ohjaamaan. Olis hirveen kätevä taito osata ohjata sitä suoritettavaa estettä ja silti pystyä liikkumaan kohti seuraavaa. Eli periaatteessa ajatella kahta estettä yhtä aikaa. Voi luoja miten tyhmältä tämä kuulostaa, kun sen kirjoittaa. Agilityä harrastaneet tavikset kuitenkin ymmärtänevät mistä puhutaan. Tarttis varmaan alkaa tsumpaamaan, ni sais vähä koordinaatiota ;) (not!)

Keke oli taitava poispäinkäännöksissä ja sylkkäreissä. Niitä ollaankin treenattu lenkeillä, joten ne ohjaukset se koira osaa. Teki jopa 15 esteen rataa ja meni hyvin ja nollana. Se koira osaa kyllä kääntyä aivan luontaisesti, se kääntyy kymmenen kertaa paremmin kuin Tauno, vaikka ei edes osaa vielä yhtään mitään. Treenin jälkeen Keke tuntui väsyneelle ja sitä se kyllä olikin, sillä illalla se vaan kuorsasi ja rötväs vahtipaikallaan. Agility tekee sille hyvää ;)

Kiitos Elinalle ja Anulle agility-päivästä!